sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Jouluherkkuja 2013

Tänä vuonna päätimme viettää joulun pk-seudulla. Aaton vietämme anoppilassa ja sovimme, että jaamme sen, mitä valmistamme. Minun tarkoituksena on mukanani viedä porkkana- ja perunalaatikkoa, graavisiikaa, kalkkuna ja hedelmäkakku. Piparit tein ihan omaksi iloksi piparkakkutalon muotoon, jotta niitä ei tule syötyä liian aikaisin. Tosin piparkakkutaikina tänä vuonna epäonnistui niin pahoin, että siitä ohjetta tähän blogiin laita. Hienon mökin kuvan kuitenkin :)


Imelletty perunalaatikko


En ole ikinä tehnyt imellettyä perunalaatikkoa ja sen tekeminen olikin kyllä sitten ihan oma haasteensa, johtuen siitä, että Valion sivuilla tarjottu ohje ei oikein ollut täsmällinen. Ihmettelin, kun perunoille ei tapahdu mitään ja aloin tarkemmin tutkailemaan muita sivuja ja laatikko olisikin pitänyt laittaa lämpöiseen uuniin. Ohjeessa oli vain lämpöinen paikka ja minusta sisällä jo itsessään on melko lämmintä :) Toinen kummajainen oli se, että perunasurvos oli tosi kuivaa. Aloin lopulta noudattaa Kotilieden ohjetta, lisäsin perunoihin lämmintä vettä ja johan alkoi perunatkin imeltymään, Tänään sitten maistoimme ekan annoksen ja täytyy kyllä sanoa, että palasi koulumuistot ja ei ole minun juttu tuo perunaloota ollenkaan. Mieheni halusi laatikosta vielä sileämpää ja makeampaa, joten laitoimme lopun soseen vielä sauvasekottimella hienommaksi ja lisäsimme aavistuksen siirappia. Jouluaattona sitten katsotaan, miltä uusi versio maistuu. Ohje löytyy täältä.



Porkkanalaatikko


1,2 kg porkkanoita kuorittuna
1,5 dl täysjyväriisiä
7 dl vettä
1 dl mantelimaitoa
50 g voita
1/4 tl muskottipähkinää
1/4 tl valkopippuria
1 tl suolaa
1/2 dl siirappia
1 muna

Keitä porkkanat kypsiksi ja soseuta. Keitä riisit kypsiksi vedessä sakeaksi puuroksi ja lisää kypsään puuroon mantelimaito. Yhdistä sose ja puuro ja lisää muut ainekset. Kypsennä 200 asteisessa uunissa 50-60 min.

https://lh6.googleusercontent.com/kZokTztgkurUkqxsKybaMzaURN009PGRbwaeGsZdD0Q=w883-h529-no 
 Vähän jäi vaaleaksi tämä versio. Toinen versio oli paremman näköinen...


Taateli-hedelmäkakku

Ohjeen löysin Pipareista pitsikakkuun kirjasta ja muokkasin sen gluteenittomaksi.

100 g kuivattuja aprikooseja
1 pieni rasia punaisia kirsikoita
100 g taateleita
200 g voita
2 kananmunaa
2 dl kermaa
1 dl inkkarisokeria
3,5 dl täysjyväriisijauhoja
0,3 tl ksantaania
2 tl leivinjauhetta
2 tl aitoa vaniljajauhetta

Pilko aprikoosit, kirsikat ja taatelit. Sulata rasva ja lisää pilkottujen hedelmien joukkoon. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää kerma ja kuivat ainekset. Lisää lopuksi sularasva hedelmineen. Paista leivitetyssä kakkuvuoassa 175 asteessa alatasolla noin 1 h.

Täytyy myöntää, että kakku oli menestys!


Karjalanpiirakat

Tein tällä kertaa sekä aitoja ruiskuoreen, että gluteenittomia, joiden ohje löytyy aikaisemmasta postauksesta. Puuro molemmissa oli sama ja tällä kertaa se ei ollut maidoton, vaan nesteenä oli vesi+laktoositon ruokakerma. Ruiskuori oli seuraavalla ohjeella tehty:

1,5 dl vettä
0,5 tl suolaa
3 rkl vehnäjauhoja
ruisjauhoja

Sekoita suola veteen. Sekoita vehnäjauhot. Lisää ruisjauhoja kunnes taikina ei tartu enää sormiin. Vaivaa, että saat kunnon sitkon ja leivo pulikalla pyöreiksi kuoriksi. Täytä riisipuurolla.

https://lh3.googleusercontent.com/-1DlevTXnfOg/UriN_p1FTEI/AAAAAAAAAhE/XntS-TODQEE/w705-h529-no/20131223_212436.jpg


Uunikalkkuna

Kinkku ei ole kuulunut ruokavalioon vuosikausiin ja olen sen sijaan syönyt kalkkunaa. Kaupasta kalkkunan löytäminen on haasteellista, jos haluaa oikeasti syödä kalkkunaa eikä monia lisäaineita ja täyteaineita siinä sivussa. Kolme kauppaa tänä vuonnakin kiersin, ennen kun löysin Musta-Pekasta sen viimeisen Kariniemen kalkkunafileen, josta joka vuosi on joulukalkkuna paistettu. Edellisvuosina kalkkuna ollut umpisuolasta ja kokeilin nyt miedompaa suolavettä ja se toimi. Näin siis valmistui meillä kalkkuna:

noin 1,2 kg kalkkunafilee
2 l vettä
1 dl karkeaa merisuolaa

Liota suola kiehuvassa vedessä ja anna jäähtyä. Upota kalkkuna suolaveteen ja anna suolautua 12 tuntia. Paista paistopussissa 175 asteessa 1-1,5 tuntia. Jos on paistomittari, niin liha on valmista, kun mittari näyttää 72 astetta. 


Rosepippuri graavattu siika

Siikafile
karkeaa merisuolaa
rosepippuria

Peitä siikafile karkealla merisuolalla ja ripottele pinnalle runsaasti murskattua rosepippuria. Kääri kelmuun.
Pidä kalaa suolautumassa ja maustumassa 8 tuntia. Toisena päivänä kalat oli kelmussa 12 tuntia ja kalasta tuli liian suolaista. 


Mausteinen glögi-juustokakku

Vaikka paljon olenkin leiponut, niin hyydytettävää juustokakkua en ole koskaan tehnyt. Nyt mieheni halusi glögi-juustokakkua, jota hänen siskonsa oli jonain jouluna tehnyt. Ohjeet kaivoimme netin syövereistä ja Pirkan sivuilta löytyi sopiva kakku. Piparkakkuja ei ollut pohjaan, kun kuten aiemmin kerroin, niin piparitaikina oli sitten hyvin mautonta. Tein aamulla siis vielä heti leivottavan piparitaikinan, jonka ohjeen löysin täältä. Ohjeessa olevan kardemumman vaihdoin pomeranssikuorijauheeksi. Kakku oli oikein herkullinen!


https://lh4.googleusercontent.com/-cTr4RdJQG2E/UrxTvwuPaLI/AAAAAAAAAjE/5vjW6HCZkQY/w705-h529-no/20131226_180408.jpg


Aura-kuha

Tapaninpäivänä herkuttelimme vielä kotona ja silloin pääruokana oli aura-kuhaa uunissa

500-600 g kuhafilettä
puhdistamatonta merisuolaa
mustapippuria
1/2 dl tuorepuristettua appelsiinimehua
1 prk kuohukermaa
Aura-murua

Suolaa kuha ja jauha päälle mustapippuria. Kaada päälle appelsiininmehu, kerma ja aura-murua makusi mukaan.
Paista 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. 

https://lh3.googleusercontent.com/-o8zwIxh4fwY/UrwJamhFUiI/AAAAAAAAAjo/N7FrZqcBCDI/w705-h529-no/20131226_124544.jpg

Kuvat tekivät sitten katoamistempun ja takaisin ei tule, että sillee....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti